(02 May, 2026) Elias Kaskinen + Tomi Saario
Times
Description
Elias Kaskinen aloitti muusikon uransa Elias Kaskinen & Päivän Sankarit –yhtyeen keulakuvana, ja on tullut suurelle yleisölle tutuksi myös useasta suositusta tv-ohjelmasta. Hän on esimerkiksi voittanut Tähdet, tähdet -ohjelman ja Elias Kaskisen juontama televisio-ohjelma Alasti-klubi palkittiin vuonna 2018 Kultaisella Venlalla parhaana musiikkiviihdeohjelmana.
Vetovoimaisena live-esiintyjänä tunnettu Kaskinen julkaisi lokakuussa 2024 ilmiöityneen Viimeiset häät –singlen. Elokuussa 2025 julkaistu single Meidän tässä kuuluisi rakastuu on radioissa ja soittolistoilla menestystä saavuttanut kappale, jonka keskiössä on voimakas ja mieleenpainuva melodia.
Nyt artisti nähdään lavalla uuden, keväällä julkaistavan levyn tiimoilta albumijulkaisukiertueella.
Illan avaa Tomi Saario! Tomi Saario on platinalevyjä myyvä lauluntekijä, kitaristi ja artisti. Jo tässä vaiheessa Emma-palkinnon voittanut artisti on tehnyt uraa sekä kansainvälisesti että kotimaassaan. Englanninkielisen debyytti-EP:nsä I Think We Need To Talk… hän julkaisi 2021 Sony Musicin kautta, ja suomenkielellä häneltä on julkaistu mm. singlet Q, Kerran viikos ja Unissakävelijä. Saariota on kuultu mm. Sexmanen Riittämätön-kappaleella, ja hänet tunnetaan Bessin Ram Pam Pam -kappaleen säveltäjänä ja sanoittajana.
Lipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun.
Pääosin seisomapaikat, salissa on myös istumapaikkoja.
Alle kouluikäiset pääsevät keikoille maksutta.
***
G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE
Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä.
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä
Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä
Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä
Tapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
Katso tarkemmat esteettömyystiedot täältä.
More Images